tiistai 11. kesäkuuta 2013

Nyt se sitten loppui

mIMG_8218 mIMG_8291 mIMG_8101 mP1100006 mIMG_8149 mIMG_8296 mIMG_8225 mIMG_8211 mIMG_8300 Viimeiset kaksi päivää leirillä kului ehkä hieman sekavissa merkeissä. Samoajat olivat rättiväsyneitä pelinsä jälkeen niinkuin seikkailijat sekä tarpojat haikkinsa jälkeen. Kaikki kuitenkin selvisivät omista koettelemuksistaan paremmin kuin hyvin!

Eilisessä iltaohjelmassa leiriläisille paljastui valepukin arvoitus. Kurrekin nähtiin piilottamassa isoa tammenterhoaan pitkin ohjelma-aluetta.. Iltaohjelman jälkeen koitti kauan odotettu disko! Diskossa tanssittiin hullun lailla ja viimeiset energian rippeet päästettiin vapauteen.
Diskon jälkeen -leiriläisten mentyä nukkumaan- alkoikin sitten johtajien omat latotanssit. Latotanssit sujuivat hyvin ja olivat ehkä hieman erilainen ohjelmanumero kuin mihin ainakin me nuoremmat johtajat olemme tottuneet. Mutta hauskaahan se oli!

Tänään päivä alkoikin heti pakkaamisella. Leiri pistettiin nätisti pakettiin! Teltatkin ehdittiin pakata ennen sateen alkua.
Bussissa ainakin itse nukahdin ja kuuleman mukaan aika moni muukin. Nyt leiri onkin jo takana ja v'syneet leiril'iset kodeissaan.

Vielä kuitenkin täytyy täällä bloginkin puolella kiittää leirinjohtajaamme Hennaa, varaleirinjohtajaa Lauraa, muonitus- ja ohjelmatiimiä sekä huollosta vastannutta Anttia! Ilman näitä ihmisiä leiristä ei olisi tullut niin mahtava kuin se oli!

Ps. Videomatskua leiristä voit katsoa täältä!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ohjelmarikas eilinen

mIMG_8083 mIMG_7936 mIMG_7953 mIMG_7986 mIMG_8064 mIMG_7958 mIMG_8055 mIMG_7929

Eilinen oli iso päivä leirin ja leiriläisten osalta. Pienimmät eli sudenpennut lähtivät kotimatkalle ja melkein kaikki saivat vierailijoita leiriin. Monen mielestä oli makeeta päästä näyttämään vanhemmilleen leiristä eri paikkoja.

Ennen vanhempien ja muiden vieraiden saapumista leiriin kuitenkin pidettiin perinteinen sunnuntain leirihartaus. Hartauden tuli meille pitämään Leppävaaran Seurakunnasta Laura, iso kiitos Lauralle!

Vierailujen jälkeen seikkailijat ja tarpojat alkoivat valmistautumaan haikkia varten. Kamat saatiin jokaiselle pakattua ja haikki saattoi alkaa. Leiriin jäivät tässä vaiheessa pelkät johtajat ja muutama keiden pääsy haikille estyi. 

Samoajat (15-18v johtajat) eivät kuitenkaan saaneet vain ottaa rennosti leirissä, vaan heillekkin oltiin suunniteltu ohjelmaa. Samoajien 'haikki' lähti käyntiin 20.30 ja aikaa meille annettiin 12 tuntia. Tehtäviin kuului mm. sotamaalauksien teko, kuutamouinnilla käynti, hiekkalinnon teko sekä sipulin syönti. Kaikki tehtävät tuli kuvata tai videoida. 
Kaikilla samoajilla tuntui olevan rattoisa yö ja tehtäviä tuli tehtyä. Itsekin olin näin samoajana mukana kyseisessä 'pelissä' ja voin sanoa että kyllä väsyttää nyt.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Sota, josta kukaan ei selviä kuivana

mIMG_2348 mIMG_7837 mIMG_2281 mIMG_7893 mIMG_2329

Merellinen fiilis on vallannut leirin. Ruokana olemme nauttineet mm. kalakeittoa. Sää suosi vesipäivää kunnolla, aurinko paistoi nimittäin koko päivän. 

 Ennen päivällistä koitti kauan odotettu vesisota! Sodassa ritsoilla ammutut vesi-ilmapallot lentelivät ja itsetehdyistä pullovesipyssyistä ammuskeltiin vettä oikein kunnolla. Harva taisi edes selviytyä koko vesisotaa ollenkaan kastumatta. Kaikilla tuntui olevan hauskaa, vaikkakin ohjelman päätyttyä kaikki olivatkin märkiä. 

Vesisodan jälkeen leiriläiset pääsivät saunaan ja peseytymään. Moni pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa telttasaunaa. 

Nyt illalla on edessä vielä iltaohjelma ja sudenpentujen lähtödisko alkaa olla lopuillaan. Sudenpentujen leiri päättyy huomenna, jonka takia heidän diskonsa pidettiin jo tänään. 

Huomisen ohjelmassa onkin sitten vierailupäivä! Saa nähdä paljonko väkeä leiriin saapuukaan.

Terveisiä Valtamereltä

mIMG_7786 mIMG_2250 mIMG_2182 mIMG_7808 mIMG_7800 mIMG_7770 mIMG_2199 mIMG_7758 

Valtameri-teemainen päivä on lähtenyt hyvin käyntiin. Leirivartiot ovat päässeet kiertelemään erilaisia rasteja - yhdessä harjoiteltiin vesi-ilmapallojen ampumista ritsoilla, toisaalla taas puhdistettiin likavettä omatekoisella laitteistolla. Leirissä ollaan myös eilis illasta asti täytelty johtajavoimin (ja tänään myös lasten avustuksella) vesi-ilmapalloja vesisotaa varten. Valtameri-päivän kruunaa nimittäin Niinu&KaHa vastaan VaVa vesisota! 

Loppupäivästä (VESISODASTA!!) tulee vielä illalla päivitystä!

Kuvat: Tuuli Paananen & Iida Gardemeister

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Amerikan kansalaisuus hakusessa

mIMG_7741 mIMG_7614 mIMG_7482 mIMG_7468 mIMG_7743 mIMG_7691 mIMG_7664 mIMG_7584 mIMG_7676 mIMG_7666 mIMG_7722

Tänään leiriläiset ovat eläneet amerikkalaista unelmaa. Aamupalaksi leiriläisille tarjottiin munakokkelia, papuja ja hillo- sekä maapähkinävoileipiä.
Aamupäivän ohjelmassa leiriläiset painattivat leiripaidat itselleen ja pelasivat mm. amerikkalaista jalkapalloa. Lounaan ja päivällisen jälkeisissä ohjelmissa pelattiin Amerikan kansalaisuuden haku-peliä ja askareltiin unisieppareita. Amerikan kansalaisuus-pelissä leirivartiot muuntuivat perheiksi, jotka olivat paenneet kotimaastaan ja etsivät uutta asuinpaikkaa Amerikasta.

Ennen päivällistä leiriin iski saderintama - jyrinältä eikä rakeilta vältytty. Raekuuro pisti leiriläisten teltat koville, mutta isommilta vahingoilta vältyttiin. Sade masensi hieman leiriläisten mielialaa, mutta päivälliseksi olleet hampurilaiset ja ranskalaiset palauttivat hymyn kaikkien kasvoille.

Huhujen mukaan huomenna olisi tiedossa jonkinlainen vesipäivä - saa nähdä millaista ohjelmaa huomiselle on luvassa!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Seikkailemassa Afrikassa

mIMG_2163mIMG_7340 mIMG_9954 mIMG_7250 mIMG_2755 mIMG_2158 mIMG_7401 mIMG_7333 mIMG_7249 mIMG_2728 mIMG_7336 mIMG_7261   mIMG_7298 Eilen leirin avajaisissa leiriläiset pääsivät leikkimään tyynyrallia makuualustoilla ja lauleskelemaan monille tuttuja lauluja. Avajaisissa leiriläisiä kävi myös moikkaamassa joulupukki ja jäätikön asukki.
Ja nyt aamulla monien ensimmäinen yö teltassa on ohi.

Afrikka-päivän aamu alkoi yhteisellä lipunnostolla. Lipunnostossa leirivartioille kerrottiin minne ohjelmaan he menisivät. Osa lapsista pääsi uimaan heti aamupäivällä ja osa jäi leiriin pelaamaan Afrikan tähteä sekä tekemään helmiliskoja. Helmiliskojen teko söi monien kärsivällisyyttä, mutta kaikille kuitenkin saatiin valmiksi liskot roikkumaan huiveihin.

Tänään juhlittiin myös Niipperi Nuolihaukkojen 23v syntymäpäiviä. Synttärikakun korvikkeena toimi kääretorttu.
Leiriin saapui myös tänään lisää johtajia ja heidän lapsiaan. Leirille on muodostumassa pienimuotoinen perheleiri.

Iltaohjelmana tänään leiriläiset pääsivät pelaamaan bräidistä. Päivä alkaa olla pulkassa, vain iltapalaa vailla. Pian lapset pääsevät iltapesuille ja nukkumaan.

Kuvat: Tuuli Paananen, Karoliina Kujapelto, Sani Teikari & Iida Gardemeister